Osassa on nyt kestänyt hieman, mutta viime kuussa oli paljon kokeita ja muita kiireitä. Mutta nyt sitten osaan:

snapshot_358e65a3_163c4330.jpg
Danielin puheopetus aloitettiin heti, Charlotte oli iloinen, kun tämän ensimmäinen sana oli ''sisko''. Apunaan mahtimaito.

snapshot_358e65a3_b63c453e.jpg
Kuten myös Dellan kävelyopetus. Apuna myös mahtimait. ''Kävele kiltisti äidin luokse'' Ada yritti houkutella.

snapshot_358e65a3_163c48e1.jpg
Myös Diana löysi pihan perältä pappansa vanhan kuntoradan ja päätti hankkia sillä kuntostipendin. Sanoisin kylläkin, että tuo asu ei ole kovinkaan sovelias tuolle radalle, se sopisi pikemminkin balettiin. Hän oli todella kestävä ja sai nopeasti stipendiin vaadittavat kahdeksan kuntopistettä.

snapshot_358e65a3_b63c7bde.jpg
Pitäähän perinteitäkin pitää yllä, Daniel meni väsyneenä nukkumaan kissojen pedille.

snapshot_358e65a3_f63d46ad.jpg
Charlotte halusi saada kaikista taidoista stipendin yliopistoon. Hän oli saanut kaikki muut taidot kahdeksaan pisteeseen, paitsi ruoanlaiton. Siispä hän päätti tehdä asialle jotain, hän tarttui kirjaan ja alkoi lukea ruoanlaitosta.

snapshot_358e65a3_963d47f3.jpg
Yöllä Diana meni katselemaan tähtiä, ne kun loistivat taivaalla niin kirkkaina. Hän taisi olla liiankin innostunut tähdistä, kun silmätkin venyvät jännästi.

snapshot_358e65a3_f63d4856.jpg
Della ei halunnut jäädä Danielia pahemmaksi, vaan söi illallisensa kissojen ruokakupissa, hän tosin teki omia muutoksiaan perintesiin, muut eivät nimittäin istuneet ruokakupissa, vaan sen vieressä.

snapshot_358e65a3_f63d48d9.jpg
Ada halusi, että hänen lapsensa oppisivat kävelemään, puhumaan ja käymään potalla ennen kasvuaan. Molemmat osasivat käydä potalla, Della ei osannut puhua, mutta osasi kävellä ja Daniel toisinpäin.  Ada päätti tehdä asialle jotain ja opetti pikku tyttönsä puhumaan.

snapshot_358e65a3_b63d4922.jpg
Perheen arki oli yleensä niin kiireistä, ettei kukaan ehtinyt tehdä Dianalle ruokaa, joten tämä joutui syömään vanhoja ruoantähteitä, toki joukossa oli myös hovimestarin tekemiä hienoja gourmet-aterioita, mutta häntä oli kielletty syömästä niitä liian usein, jos joskus tulisi joku tärkeä vieras kylään, eikä olisi muuta tarjottavaa.

snapshot_358e65a3_b63d82bc.jpg
Christian halusi auttaa vanhempiaan lasten hoidossa. Hänellä oli paljon parempi suhde veljeensä, kuin pikkusisariinsa, joten hän auttoi paljon mieluummin tätä kuin Dellaa.

snapshot_358e65a3_563d83ec.jpg
Daniel ymmärsi noinkin pieneksi, todella hyvin sen, että kaikki olivat aina hirveän kiireisiä ja malttoi odottaa syöttötuolissa kiltisti pitkiäkin aikoja.

snapshot_358e65a3_963d84b7.jpg
''Tiedätkös Char, olen jo pitkään toivonut, että tänne sataisi lunta, milloin viimeksi näimme talven?''    ''Siitä on todellakin jo kauan, todella kauan, minulla ei nimittäin ole mitään hyvää muistikuvaa lumesta. Minäkin odotan lunta jo kovasti, Chris. Ja muuten, en pidä kun kutsut minua tuolla nimellä'' ''Okei Char, yritän olla kutsumatta'', Christian sanoi ja virnisti.

snapshot_358e65a3_363d8536.jpg
Diana oli todellakin nopea oppimaan, sillä hän tarvitsisi enä pari pistettä ruoanlaittoon ja hän saisi stipendit kaikista opiskeltavista aineista. Hän oli kyllä melkein koko ajan nenä kirjassa.

snapshot_358e65a3_b63d865d.jpg
Diana parka, ei ole vielä tajunnut, ettei koulu ole hymyilemisen arvoinen, vieläpä kun hampaat irtoavat alaleuasta ja tarttuvat kiinni ylähampaisiin

snapshot_358e65a3_b63d868e.jpg
snapshot_358e65a3_963d86a6.jpg
Tekin, Brutukseni? Ettekö ole vieläkään tajunneet? Tai sitten se johtuu tuosta kuljettajasta, sen lähistöllä on näköjään pakko hymyillä. Nyt Christiankin on saanut ärsyttäviä finnejä.

snapshot_358e65a3_963d86e6.jpg
Armas piti todella paljon puutarhassa puuhailusta. Eräänä päivänä ruiskuttaessaan myrkyä sitruunapuuhun hän huomasi, että lehtiä ei oltu haravoitu hautojen ympäriltä.

snapshot_358e65a3_563d8751.jpg
Joten hän päätti nopeasti korjata asian, hän haki talon salavarastosta haravan ja alkoi haravoida... Hän sai kokonaisen yhden lehtikasan haravoitua kasaan.

snapshot_358e65a3_b63d8969.jpg
Näyttää siltä, että Chrisin toive on toteutumassa, sillä talven ensimmäiset lumihiutaleet satoivat hiljalleen alas maahan.

snapshot_358e65a3_b63d89b5.jpg
Charlotte oli aivan uupunut rankan koulupäivän jälkeen, eikä jaksanut mennä töihin, joten hän päätti ilmoittaa olevansa sairaana saadakseen ylimääräisen vapaapäivän...

snapshot_358e65a3_b63d8a16.jpg
... Ja se näytti olevan erittäin hauskaa, kun pomo meni niin helposti lankaan, vain hieman tekoyskää ja se oli siinä. Hän joutui peittämään luurin kädellään, ettei nauru olisi kuulunut langan toiseen päähän. Lopulta hän sai toivomansa ylimääräisen vapaapäivän.

snapshot_358e65a3_963d8b0e.jpg
Koiran(kissan)koppi oli tullut niin likaiseksi, että Ada joutui siivouspuuhiin, täytyihän koppi siivota, ennenkuin talvi tulee ja lumet peittävät kopin niin, että siivoaminen kävisi liian kylmäksi, kun joutuu olemaan polvillaan kylmässä hangessa kauan.

snapshot_358e65a3_163d8f2f.jpg
Ada lähti kauppaan, tarkoituksenaan ostaa Pinelle (valitsin nimittäin sen kissaperijäksi) kumppani. Hän tapasi siellä naisen, joka voisi olla sopiva vaimoehdokas jommallekummalle pojalle. Ada heitti tämän kanssa yläfemman ja päätti ystävystyä tämän naisen kanssa.

snapshot_358e65a3_b63d9022.jpg
Kun nainen lähti pois, Ada pääsi ostamaan kissaa, mutta... Talossa ei kuulema ole tilaa uusille lemmikeille. Hän joutui siis poistumaan tyhjin käsin.

snapshot_358e65a3_b63d931b.jpg
Koska kaksosten synttärit vain lähestyivät ja lähestyivät ja Daniel piti opettaa kävelemään, sai Charlotte tämän homman hoidettavakseen, olihan hän opettanut tämän puhumaankin, tosin tällä kertaa apuna e ollut mahtimaitoa, mutta ei se haitannut, Daniel oli muutenkin nopea oppimaan.

snapshot_358e65a3_b63d93f7.jpg
Diana ei ollut tyytyväinen edelliseen numeroonsa ja halusi että häntä opetettaisiin, jotta hän saisi kympin ja stipendin hyvästä koulumensetyksestä. Aina tuolla tytöllä on stipendit mielessä.

snapshot_358e65a3_b63d95bb.jpg
Pihan taaimmaiseen nurkkaan oli ilmestynyt yhtäkkiä ihmeellinen koje, jonka Charlotte löysi, hän oli kuullut, että tällä laitteella voisi muuttaa säätä haluamakseen, jos vain olisi kultamielialalla. Koska edellisestä lumikuurosta ei ollut ollut mihinkään, hän päätti toteuttaa veljensä toiveen tällä laitteella. Hän loisi oikein kunnon lumimyräkän.

snapshot_358e65a3_b63d99d7.jpg
Aamulla maan peitti paksu lumikerros, laite oli toiminut, Diana juoksi heti ulos ja heittäytyi selälleen lumeen ja teki siihen lumienkelin.

snapshot_358e65a3_b63d9acc.jpg
Seuraavaksi hän aloitti tekemään lumiukkoa, ja pian hänen äitinsä liittyi seuraan tekemään omaa lumiukkoaan hieman kauemmas.

snapshot_358e65a3_f63d9b8e.jpg
Armas sai opetettua Pinen puhumaan, nyt oltaisin taas askeleen lähempänä tämän elämäntoivettaan.

snapshot_358e65a3_363d9bed.jpg
Pieni välikuva tähän väliin. Tältä näyttää Smithien lumen peittämä talo.

snapshot_358e65a3_563d9cad.jpg
Adan vaihtaessa Dellalle vaippoja hän ajatteli, ettäpian hänen lapsensa kasvavat isoiksi ja lähtevät pois kotoa, yliopistoon, ja vain yksi heistä palaisi takaisin. Tätä ajatellessaan hänelle tuli haikea olo, ja hän mietti olisiko hänen äidistään tuntunut samalta, onneksi nuoremmat kaksoset olivat vieä niin pieniä, eivätkä lähdössä vielä hetkeen minnekkään.

snapshot_358e65a3_763d9ea4.jpg
Tukiopetus kannatti, sillä Diana sai lopultakin kauan haaveilemansa kympin, ja tietenkin nyt stipendin hyvistä kouluarvosanoista. Pelottava kuski hymyilee taustalla.

snapshot_358e65a3_563da164.jpg
Ja niin nopeasti se aika kuluu, nyt oli jo kaksosten aika kohdata lapsuuden tuomat ilot ja surut. Vanhempien taakka ainakin vähenee kun lapsista ei tarvitse enää huolehtia niin kovasti.

snapshot_358e65a3_b63da182.jpg
Minä kyllä sanoisin että tämä on selvää syrjintää, tavallaan molempien osalta. Kaikki ovat kerääntyneet Dellan ympärille ja Daniel saa kasvaa isänsä selän takana. Toisaalta, kukaan ei katso Dellaa päin vaan toisiinsa, paitsi Charotte ja hovimestari, jotka katsovat Danielia.

snapshot_358e65a3_963da241.jpg
Danielista kasvoi mielestäni hyvin samannäköinen kuin Chrisistä, ellei täysin samannäköinen, mutta hyvin suloinen hän on silti.

snapshot_358e65a3_363da265.jpg
Eikä Della ole yhtään huonompi, vaan muistuttaa isosiskojaan. Söpö tyttö hänkin on.

snapshot_358e65a3_563da355.jpg
Kaikki kolme lasta juoksivat heti ulos lumisotasille. Mutta Ada keskeytti tylysti leikit komentamalla lapset sisälle nukkumaan, sillä huomenna olisi aikainen herätys kouluun.

snapshot_358e65a3_f63da387.jpg
Daniel ja Della olivat hyvin läheisiä ja halasivat toisiaan sen merkiksi.

snapshot_358e65a3_363da88f.jpg
Huonejärjestystä muutettiin hieman. Huone, joka ennen oli Charloten ja Chrisin, on nyt Dianan ja Dellan. Tytöt ottivatkin huoneen heti omakseen, levittämällä vaatteita lattialle, muutkin auttoivat laittamalla omat läksynsä heidän huoneeseensa. Keskimmäinen huone on poikien. Charlotte sai ihan oman huoneen, tosin se saattaa olla pienin, mutta ainakin hänellä on oma työpöytä, toisin kuin pojilla, joilla ei ollut tilaa haluamalleen vaatekaapille.

snapshot_358e65a3_563dd0c3.jpg
Daniel halusi saada opetusta läksyissä jo todella varhain. Hän tosin teki Dianan läksyujä, sillä omia hänellä ei ollut, tytöllä ei tosin ollut mitään sitä vastaan, hän oli iloinen kun ei itse tarvinnut tehdä läksyjä.

snapshot_358e65a3_b63dd61e.jpg
Daniel muutoksen jälkeen, hän on kyllä hyvin söötti.

snapshot_358e65a3_363eac06.jpg
Eräänä päivänä Armas huomasi, että laskut olivat olleet laatikossa jo kauan ja ne erääntyisivät pian, joten hän päätti maksaa ne ennen sitä.

snapshot_358e65a3_b63eae21.jpg
Sitten ihmettelin, että missä Traviksen kuvake on, ja menin kissojen huoneeseen katsomaan ja löysin Traviksen haudan, kissavanhus oli kuollut huomaamattani.

snapshot_358e65a3_963eaeb0.jpg
Se sai arvoisensa hautapaikan Andreaksen ja Doriksen hautojen luota. Lepää rauhassa, Travis.

snapshot_358e65a3_d63eb335.jpg
Rehtori oli kutsuttu kylään, toiveena, että nuoremmat kaksoset pääsisivät yksityiskouluun.  Kotona olivat vain Chris, Diana, Daniel ja Della. Chris huolehti ruoasta joten Daniel rohkeana poikana meni tervehtimään rehtoria ja esitteli tälle kotia.

snapshot_358e65a3_963eb58d.jpg
Ruokapöydässä rehtorin seurana olivat van tytöt. Diana kuule, en tiedä auttavatko rakettijutut saamaan pikkusisaruksesi yksityiskouluun. Näemmä rakettijutut tekivät rehtoriin vaikutksen, sillä nuoremat kaksoset pääsivät yksityiskouluun.

snapshot_358e65a3_f64185ba.jpg
Ada saavutti pitkään haaveilemansa elämäntoiveen, eli Tiedustelu-uran huipun. Hän ei kylläkään näytä niin iloiselta kuin voisi luulla.

snapshot_358e65a3_764187e2.jpg
Lapset eivät olleet tehneet läksyjään ja aamu läheni uhkaavasti, ensimmäinen, joka hyökkäsi läksyjen kimppuun, oli Chris, hän yritti tehdä läksynsä hiljaa, sillä tytöt nukkuivat vielä.

snapshot_358e65a3_96432047.jpg
Saatuaan omat läksynsä tehtyä, hän päätti auttaa Dianaa, joka oli vielä todella väsynyt, tässä samalla näemme, onko ala-asteen opeista jäänyt mitään Chrisin päähään, näyttää kyllä hieman huonolle. Läksypiiriin oli liittynyt myös Charlotte ja Daniel, jonka selkäkin näkyy kuvassa.

snapshot_358e65a3_b6432713.jpg
Pitkästä aikaa joku leikkii nukkekodilla. Tytöillä oli hupi alhaalla ja he leikkivät nukkekodilla kohottaakseen sitä.

snapshot_358e65a3_16432803.jpg
Lasten oppipiiri kokoontui aamuyöllä, Diana opiskeli jotain muuta kuin taitoja, mutten muista mitä.

snapshot_358e65a3_d6444ac5.jpg
Ruoka oli lopussa ja hovimestari tilasi lisää, kukaan ei tullut vastaanottamaan lähetystä, joten se jätettiin oven eteen. En ennen tiennyt, että tämä on mahdollista.

snapshot_358e65a3_b6445124.jpg
Myös Daniel oli kiinnostunut nukkekodista, ja tarkistettuaan, ettei kukaan nähnyt hän leikki sillä, mutta ollakseen tarpeeksi poikamainen, hän leikki pelkästään miehillä.

snapshot_358e65a3_764452af.jpg
Chris ja Charlotte olivat yhtäkkiä kiinnostuneet tanssista kovasti ja halusivat saada stipendin siitä.

snapshot_358e65a3_1645531c.jpg
Niin se aika rientää, Tigerkin kasvoi jo vanhukseksi.

snapshot_358e65a3_f6455359.jpg
Hauskaa, ruoka oli pilaantunutta jo uunissa. Hovimestari oli jättänyt sen sinne hieman liian pitkäksi aikaa, sillä siitä syttyi tulipalokin, onneksi talossa on nykyään palovaroitin.

snapshot_358e65a3_9645571c.jpg
snapshot_358e65a3_b645578f.jpg
Kaksosetkin saivat viimein todistukseensa kympit. Ensin Armas istuu penkillä, Della lähtee pois, Armas nousee, on istahtamassa taas, Daniel tulee. (Sori ylemmässä kuvassa seinät jäi vahingossa alas ja tajusin hieman myöhässä)

snapshot_358e65a3_f6455cbc.jpg
Dianalle järjestettiin oikein kunnon synttärit, hän sai kutsuvieraita (joista yksi oli Mirkku Keisarinvaara, osakunnan jäsen, joka huolehtii suvun osakunnasta, eli tarkoituksena oli tutustuttaa hänet vanhemmille kaksosille) ja kakun.

snapshot_358e65a3_16455ed7.jpg
Hänestä kasvoi kaunis nuori neiti. Hän sai suosiotavoitteen. Elämäntoiveena hänellä on 20 hyvää ystävää. Hän pitää ahkerista työntekijöistä, jotka pitävät työskennellessään juhla-asuja, mutta he eivät saisi olla karismaattisia.

snapshot_358e65a3_f6456299.jpg
Samana iltana kaksoset näkivät parhaaksi lähteä yliopistolle. Christian sai stipendejä jopa 6 250§ edestä. Niitä olivat Simakatemian apuraha, Pullistus-palkinto, Taidetähti-stipendi, Näppäräsormi-palkinto, Viehättävin viestijä-stipendi, Jäntevin jynssääjä-palkino, Nuori yrittäjä-palkinto ja Kuninkaallinen kulinaristi-stipendi.

snapshot_358e65a3_564564ea.jpg
Charlotte sai samat stipendit kuin Chris ja lisäksi hän sai Will Wrightin Neronleimaus-apuraha, eli yhteensä 7 000§

snapshot_358e65a3_964565e6-1.jpg
''Kulta, lapsemme lähtevät jo yliopistoon, pian Dianakin lähtee, ja Della ja Daniel kasvavat isoiksi ja lähtevät'', Ada kuiskasi miehelleen halatessaan tätä. ''Niin, minullekkin tulee heitä ikävä, mutta ainahan voimme käydä kylässä ja soittaa ja he voivat tulla tänne, ja joku heistä tulee takaisin kotiinkin'', Armas kuiskasi takaisin.



Ja näihin tunnelmiin päätämme tämän osan Ehdotuksia tuleville(?) kissanpennuille otetaan mielellään vastaan. Mikä oli teidän mielestänne paras kuva tässä osassa?